fierran

Fierralla on nyt semmoinen aika
että aurinko on laskenut
ja sitä ei ole näkyvissä
ennenkuin joskus tammikuussa ensi vuonna.

auringon valo
on vain menneen heijastus —
kuu kiistää kaiken

Jos aika pysähtyisi tähän
niin tee pysyisi mukissa
samanlämpöisenä.

Ja jos aika kääntyisi takaisin
niin tee alkaisi lämmetä,
ja katoaisi sitten,
ei olisi teetä. Olisin nukkumassa.

Miten ihmisen liha,
luut ja veri olisi siinä höykytyksessä?

Milloin ja miksi kukko kiekaisisi kanalassa.
Näkisi kuka oli ensin, muna, vaiko kana,
se olisi nyt kukko
sillä ilman kukkoa ei synny kanaa, ei munaa.

Onko aikaa vain eteenpäin,
muistoissa taakse. Entä jos
aika ottaakin joskus pari askelta sivulle,
tai alas, hypähtäen muutaman kerran ylöskin,

painuu rumien kivien väliin tikittämään
välittämättä ihmisen sopimuksista, siitä

kuka on ajan maailmaan suunnitellessaan
sopinut sen ylipäätään kulkevan, etenevän.

Kun katsoo jokea siitä näkee suunnitelman voiman,
jos on vettä niin se virtaa. Eteenpäin.
Joki toteuttaa aikaa.

Meidän on vain pidettävä huolta siitä että ei tule kuivaa kautta.

Vastatuulessa
lumisade tunkee suuhuni.

Mitä kieltä tuulet puhuvat?

Ymmärrän vastauksesta
että liikkeelläolo on tärkeätä,
välttämätöntä
pysyä elossa.

Takaisin kävellessä
tuuli on tyyntynyt,
loikin kivien yli,

en ehtinyt vastata,
kysymys on hiljaisuuden ääni.
Vastaus on minun taskussani.

Minne
valkoinen menee
kun lumi sulaa

(Hannu Väisänen radiossa 20.11.2008)

heiluttaa iloisena oksiaan
paljas puu
tuulessa

Aika on hiljaa
kun ihminen kulkee ohitse.

Kaksi jalkaa,
joiden päällä vartalo
pitää ihmisen päätä pystyssä,
ja hiukset heiluvat
askelten tahdissa

kun ihminen kiirehtii jaloillaan
ennättämään
perille
ennen ajan päättymistä,

ei tiedä tämä kiireinen ihminen
että kiirehtimällä
aika kuluu nopeammin. Torkkuisi,
istuisi sammaloituneella kivellä
ja vain olisi paikoillaan,

kas, aikakin matelee hissukseen,
kuten syksyllä
talveen riisuuntuva lehtipuu
yhden lehden kerrallaan
tipauttaa.

Odottaa että aikaa tulisi lisää
on kuin siirtäisi
sähkölämmitystä isommalle,
hiki siinä tulee
ja sähköä palaa taivaan tuuliin.

Minne lopulta katoaa kaikki
kokonaistaloudellisesti tuotettu sähkö, ja lämpö.

Pitäisi villapaitaa
ja paksuja sukkia kylmän aikana,
että aika pysähtyisi kylmällä, lämmittämällä,
että jos ajan saa pysähtymään
niin ei olisi kylmä, ei kuuma,

ei se niin ole,
sillä kuten ihminen on ihoaan vasten paljas,
alaston,

ajalle on ihan sama
kuinka monella kellolla
sitä mitataan, tai verrataan,
kuka tuli ekaksi, kuka jäi toiseksi.

Kuin aika olisi neljäs maailmansota, jota on käyty
ihan hiljaa, salassa,
piilossa tulivuorten purkausten välillä,

jäiden sulaessa tai sulamatta, jääkausien välinen kilpajuoksu,

miten kertoa kokonaisnäkemys ajan olemuksesta.

Kenen tarpeisiin aika on ollut olemassa?

Kun maailma luotiin
niin mistä napista silloin käynnistyi
kello?

Syksyn sateesta
erottuu myrskyn äänet –
ruma ilta

Tuulinen räntä
pyyhkii ohimennessään
tomut taivaalta

1.

ääni;
tuuli puhaltaa
paljaiden puiden lävitse

2.

tyyntä
ennen myrskyä –
odotellessa kylmää sadetta

3.

Jos olisin sadepisara
voisin suudella
sinua