Lumipyry
tulee jokea pitkin,
himmentää taivaan,
pilvet pilvinä
joki virtaa jään alla
kohti lämpimiä,
lumi ja tuulet viihtyvät,
ovat kuin kotona ollaan.
Jäätyneet rannan puut
paljaina, hiljaa, katsovat.
Ovat kuin olisivat vain käymässä;
tuuli, ei kuten kylässä ollaan,
vaan läsnä.
Ihminen on osa omaa maisemaansa.
Mietin että kumman asia
olisi katua, peruuttaa kaikki,
tämän maisema minussa,
vai minä kuin katuisin.
Voisi peruuttaa tuulen, ja hämärän.
Tuuli unohtaa
pari lumikinosta
pihapolulle.
Joskus minusta tuntuu
että miksi pohtia itsestään selviä,
kirkkaita asioita.
Arvoitus
johon tuuli
ei kerro vastausta.
Tai kertoo. Eikä kerro.