fierran

1.

Vastasataneiden
pisaroiden niskaan
sataa uusia pisaroita

2.

märkä ruoho kääntää
kuivan puolensa
sadetuulelle

3.

Tuuli
ujuttaa saappaisiini
sata uutta pisaraa

4.

Jos nyt tulisit
niin suutelisin
sateenvarjoasi

1.

Ei tuo lintu
tiedä miksi
laulaa?

2.

Hereillä –
ikkunan raosta
utelias aurinko pilkistää

3.

Anna minä nukun —
pistä hyttystä
silmään!

4.

Alaston aurinko hivelee
minun nukkuvaa
reittäni

5.

En minä jaksa
koko yötä —
aurinko

6.

Niin sitä pitää —
edes hetkeksi
himmenet

ps. Ensi yönä aurinko vajoaa hetkeksi tievan taakse! Tämä tieva, mitä nyt ajattelen, ei ole tievan tapaan kovinkaan korkea. Pieni metsä siinä kasvaa; parimetrisiä koivunraasuja. Mutta tarpeeksi heinäkuun lopun auringon välillä huilata, makoilla edes hetken. Ei täällä muuten jaksaisia, olla.

1.

Hyttynen
tunkee kiinni —
innokas imevä naaras!

2.

Minun tuulinen taivas
on hyttysen
hauta

3.

Kahvinkeittotulen
savu hiertää
hyttysen pitkää nenää

4.

Yritti
keihästää senkin,
kun kävin pisulla!

(Tämä #4 on aika kevyt ja vanhakin aihe, mutta kun on kerran tottakin. (Kuvaa en liitä.)

5.

Hyttyset
ainoat uskolliset
vertani imevät ystäväni!

Saisikohan tuosta 1/2/3 sanan hay(na)kusta vähän paremman jos tekisi haikun, eli 5-7-5:

Ainut kaveri —
uskollinen hyttynen
minua muistat!

vielä yksi versiokokeilu:

Minua muistaa,
uskollinen hyttynen –
vertani imee!

1.

Tuulee
ja sataa.
Sinä olet taivas.

2.

Sinun hiuksesi liehuvat.
Kaksi rintaa
hengittää

3.

En saa sanotuksi
että rakastan
sinua

4.

Riittääkö
että juodaan
yhdessä makeat kahvit?

5.

Älä jätä minua
tänne yksin.
Viluttaa.

6.

Kosketan
sinun hiuksiasi.
Tätä on rakkaus.

7.

Käänny toisin päin,
että näen
unesi.

1. hay(na)ku

Joutsen painaa päänsä
veden alle
tuulenpuuskassa

2. haiku

Levähdän hetken –
kuuntelen puun suhinaa
pääni sisällä

3. none classified

Sadetuuli
puhaltaa joen pinnalta
minun lävitseni

1.

Aamuvirkku
aurinko nousee –
näkee minun unet.

2.

Ohuen peitteen alla
kaikki viisi
raajaa

3.
Metsän vanhat puut
seisoskelevat yhä
uupumatta

1.

Lumisade
on metsän
seinään satavia reikiä

2.

Metsä
on turvapaikka
suhisevan tuulen levätä.

3.

Tuuli
sieppaa lumet
puun oksilta mukaansa

1.

Täysikuu
kevätpäiväntasauksen aikaan –
oi tätä tehokkuutta!

2.

Täysikuuta
ei palella
yksin kylmällä taivaalla?

3.

Öinen
musta taivas …
kuun tekemä reikä

1.

Illanhämyssä
sataa lunta –
kuppi lämmintä teetä

2.

Sinun puheliaat huulesi
yltävät ääneksi
poskillani

I

Ääni metsästä –
jäätynyt oksa
katkesi

II

Paljaat
oksat päästävät
säteilyn esteettä ohitseen

1.

Tupakansavu
leijuu myötätuuleen –
tuhkauurnassa käy veto

2.
Ikkunan raosta vetää,
sukka lämmittää
jalkaa

I

Uuden vuoden ilta –
yhtä pimeää
eilenkin

II

Pitenevät
päivät, sanovat.
Syön puuroa pimeässä.

Tapaninpäivä –
kuu laskussa,
kuten kuteva ankerias?

Ps. Taustaksi löytämäni ankerias-tarinaa:

Kun ankerias tulee kutukypsäksi, se käy jälleen muodonmuutoksen. Kala muuttuu hopeanväriseksi (hopea-ankerias), lopettaa syömisen, suoli surkastuu, silmät suurenevat ja vietti ajaa sitä pimeinä öinä kohti merta. Alkaa pitkä vaellus takaisin kutualueelle. Kudun jälkeen kalat kuolevat.

(http://www.ahven.net/suomi/esitteet/ankerias.php)

Huomenna
auringon mahalasku
kääntyy kuin kohokas

Luottavaisesti
joulupossukin röhkii
saadessaan rutkasti ruokaa

Itsenäisesti
tuulen tuomina
lumet satavat maahan

Tuossa oli ensin eri järjestyksessä rivit 2 &3, katselin sitä uudelleen kun mietin että pitäisiköhän täältä jotain siivoskella, ja keksin että siitä saa direktiivien mukaisen hay(na)ku-runon! Se on siis ylinnä. (Lisäsin myös otsikon, että kaikki huomaavat julkaisupäivän, itsepäisyyspäivä siis.)

Pikkujouluna
pikkukengille sataa
lunta ja jäätä

Pohjatuuli
itätuuli, lounatuuli –
kaikki on kestettävä

Issa kirjoitti vuonna 1821:

Etelästä, pohjoisesta,
idästä, lännestä
talviset myrskyt

Tukahtuisimme,
jos lumihiutaleet
olisivat puiden lehtiä?

Hitaasti
etenevästä talvesta
ei saa äänestää